Vihdoinkin pilvetön yö

Vihdoinkin taivaalta näkyi muutakin kuin pilviä. En edes muistanut millon olisin viimeksi nähnyt pilvettömän taivaan siitä oli jo pitkä aika. Syksy oli yllättävän pilvinen, ei oikein päässyt nauttimaan syksyn auringosta tai syksyisestä tähtitaivaasta.

 Yhtenä iltana oltii Tornion laita kylillä ajelulla M:n kanssa. Nähtiin sitten että taivaalta alkoi näkyä vihreää ja pysähdyttiin katsomaan josko ne olisi revontulia. No sehän se oli ja taivaalla näkyi yksi revontuli nauha. Ajettiin parempaan paikkaan jossa ei olisi niin paljon valosaastetta ja että olisi aukeampi paikka.

 Päädyimme kahden pellon väliselle alueelle josta oli aukeaa kaikkiin suuntiin. Siinä vähän aikaa revontulia oottelimme ja metsän laidasta alkoi näkymään vähän revontulen vihreää sävyä. Äkkiä koko taivas oli täynnä revontulien nauhoja ja kiekuroita. Koko pelto aukea valastui ihan. Nämä tulet olivat hyvin aktiivisia ja nopea liikkeisiä. Noin kymmenen minuutin kuluttua taivas taas pimeni ja aattelimme lähteä kämpille päin lämmitteleen. Mutta emme ehtineet kävellä kuin pikkuisen niin taivas oli taas ihan tulessa ja tämä oli näyttävempi näytös kuin aiempi. Alla muutama kuva teillekkin tästä upeasta näytöksestä. 

Hiiden hurmos

Kuusamon reissun viimeisenä päivänä suuntasimme Oulangan kansallispuistoon. Alunperin suunnitelmana olisi ollut käydä Valtavaaralla mutta sumuisen ilman johdosta suuntasimme toisaalle. Reitiksi valitsimme Hiiden hurmoksen reitin koska siinä olisi mukavasti erilaista nähtävää. 

Hiiden hurmoksen reitti alkaa Oulangan luontokeskukselta ja se myöskin päättyy sinne eli mukava rengasreitti jossa on koko ajan uutta nähtävää kun takaisin samaa polkua ei tarvitse kulkea. Reitin pituus on noin 5 kilometiä ja on keskivaativa reitti pienine nousuineen. Suosittelen kulkemaan reitin vastapäivään joten näin eväistä nauttiminen jää loppuun tulipaikan sijainnin myötä. Nähtävää reitillä on vanha poroerotusaita, hiidenlampi, vanha metsäniitty latoineen ja Kiutakönkään koski. 

Ensimmäisenä saavuimmekin vanhalle poroerotusaidalle ja tutkimme sen rakenteita maasta sekä pienestä katselutornista. 

Aidalla kohtasimmekin kaksi vaeltajaa jotka olivat jo hieman eksyneet reitiltä. Heidän oli tarkoitus kulkea karhunkierroksen reittiä mutta olivatkin polkujen risteytyessä kääntyneet Hiiden hurmoksen reitille. Heitä opastettuamme ja kerrottuamme heidän sen hetkisen olinpaikan jatkoimme matkaa. Kävelyn lomassa ihmettelimme miten joku voi lähteä vaellukselle niin olemattomalla kartalla

joka oli jostain kirjasta. Sitten saavuimmekin Hiidenlammelle. Ihastelimme lampea ja jatkoimme taas matkaa. 

Saavuimme vanhalle metsäniitylle jossa oli pieni lato täynnä heinää. Opastaulusta luimme paikan historiaa ja sieltä selvisi myöskin että niittyä niitetään edelleen jotta paikka säilyisi sellaisena kuin se joskus on ollut seuraaville sukupolvillekkin. 

Seuraavaksi kuljimme kauniin kangasmetsän poikki ja tulimme laavulle. Johan sitä alkoikin pikku hiljaa nälkä olemaan. Eväitä syödessämme saimme muutaman kuukkelikaverin. Kuukkelit seurailivat tarkasti touhujamme ruuan murusten toivossa. 

Viimeisenä nähtävyytenä olikin kovasti kuohuva Kiutaköngäs. Paikka oli ehkä reitin vaikuttavin nähtävyys kuohuineen ja taustalla kauniin punervana loistava kallioseinämä. Mukava kohokohta tälle reitille. 

Lahtelan Salpalinja

Kuusamossa päätimme käydä katsomassa Salpalinjaa Lahtelassa. Paikkaa oli kunnostettu ja sinne oli rakennettu uusi linnoitus sitten viiden vuoden takaisen käymisen jälkeen. Polun varteen oli tullut kivana lisänä opastustauluja kertomaan kävijöille mitä missäkin kohdassa oli ollut ja hieman historiaa. Tauluissa näkyi myös vanhoja kuvia mistä pysty katsomaan millasta siellä oli ennen kuin salpalinjalla olevia rakennelmia oltiin tuhottu.

Kovin kauaa ei paikan kunnostuksesta ole ollut ja netistä tietoa kaiveltuani paikkaa oltiin entisöity ja kunnostettu vuosina 2016 ja 2017. Ja avajaiset siellä oli ollut tämän vuoden elokuussa. Myöskin paikka oli entisöity Suomi100 vuoden kunniaksi.

Sotahistoriallinen salpapolku on noin 4,5 kilometriä pitkä ja oli suhteellisen helppo kulkuinen. Opasteet olivat jokseekin sekaiset, karttoja matkan varrelle olisi kaivannut lisää että osaisi kääntyä oikeisiin suuntiin ja kaikki kohteet tulisi alueelta nähtyä. Mutta paikka on käymisen arvoinen ja varsinkin jos sotahistoria kiinnostaa. Lapsille paikan alkupää jossa linnoitus sijaitsee on varmasti mieluinen kun pääsee tutkimaan pitkiä taisteluhautojen käytäviä ja konekivääriasemia.

Syksyn ensimmäiset taivaantulet

Olin pitkään toivonut Kilpisjärvellä ollessani että kerkeäisin näkemään revontuliakin mutta minulla ei oikein ollut tuuria säiden puolesta. Yhtenä iltana valmistauduin nukkumaan ja seuraavaan aikaiseen herätykseen töihin. Päätin vilkaista ikkunasta taivaalle ja siellähän niitä revontulia näkyi.

 Äkkiä vaatetta päälle ja kamera mukaan jalustoineen ja juoksu jalkaa rannalle. Revontulet olivat upeita ja nopea liikkeisiä. Kameran kanssa ei oikein meinannut pysyä mukana. Ilmassa oli myös sumua joten  revontulet ei näy kuvissa niin tarkkoina. Näytös olikin hetkessä ohi ja kipin kapin sänkyyn takaisin koska muutaman tunnin päästä oli herätys töihin. 

Auringonlaskun viimeiset värit

Yhtenä iltana oli luvattu revontulia. Päätin käydä katselemassa jos niitä näkyisi ennen kuin pitäisi laittaa nukkumaan. Kävelin rantaan istumaan laiturille. Revontulia ei näkynyt mutta Norjan suunnassa laskevan auringon viimeiset sävyt eroittuivat horisontissa. Siitä otin muutamat kuvat ja hetken nautin hiljaisuudesta maisemia ihastellen. Hetken aikaa istuttuani oli pakko mennä takaisin omaan sänkyyn unten maille koska aamulla oli aikainen herätys töihin. Harmi kun en ole kerennyt täällä ollessa näkemään ollenkaan revontulia. Ehkä tässä vielä niitä kerkeäis näkemään ennen kuin pitää suunnata takaisin kotia talveksi. 

Saanajärven päivätupa

Toiseksi viimeinen vapaapäivä töistä ja eikä satanut vettä joten ulkoilemaanhan sitä oli pakko päästä. Koko kesänä on ollut aikomus käydä Saanajärven päivätuvalla mutta en saanut sinne aikaiseksi lähteä. Silloin päätin sitten sinne lähteä ennen kuin täältä Kilpisjärveltä lähtee takaisin etelämmäs. 

Lähdin retkeilykeskuksen läheltä sijaitsevalta parkkipaikalta kävelemään kohti Saanajärveä. Alussa on nousua Saanan juurelle siihen missä portaat ennen alkoivat. Sen jälkeen onkin suhteellisen tasaista  vähän kylläkin maasto nousee hiljalleen koko ajan mutta kovempaa nousua enään ei ole. Kilpisjärvelle oli juuri silloin tullut kunnon ruska joka paikkaan kun Saanajärven tuvalla kävin. Toivoin koko matkan että jos poroja näkyisi mutta tuvalle päästessä en ollut nähnyt poroja kuin jossain kauempana. 

Tuvalla pietin tuulelta suojassa pienen eväs tauon kaminassakin oli hiillos edellisen kävijän jäljiltä. Lisäsin yhden pienen puun että saan vähän kämppää enemmän lämpimäksi. Söin eväitä samalla maisemia ikkunasta ihaillen ja tuulen ääntä kuunnellen. Selailin myös vieraskirjaa ja kirjoitin sinne myös omasta käynnistäni. Eväät syötyäni sain tuvalle seuraksi yhden pariskunnan. Heidän kanssa muutaman sanan vaihdettua lähdin kävelemään takaisin kohti autoa.

 Aluksi tuntui kylmältä kun lähti lämpimästä tuvasta ulos kylmän pohjoistuulen armoille. Mutta hetken käveltyäni alko taas tuntua lämpimältä. Takaisin tulo matkalla näkyi porojakin ja niistähän piti ottaa kuva. Ne makoilivat maassa rauhallisesti päästivät kyllä yllättän lähelle vain muutaman metrin päähän. Yksi poroista päätti hieman poseerata kameralle. Aina kun aloin kuvaamaan niitä niin eiköhän just silloin aina pitänyt nostaa takajalkaa ja alkaa itseään rapsuttelemaan. Hieman kyllä kyseinen poro huvitti. 

Ennen kuin lähdin laskeutumaan puurajaa kohden istuin vielä kivelle ihastelemaan maisemia. Aattelin siinä istuskellessani että taitaa mennä pitkä aika ennen kuin pääsen taas näitä maisemia ihailemaan. Vähän iski kyllä haikea mieli kun alkaa tämä minun oleminen täällä Kilpisjärvellä olemaan lopuillaan, mutta kyllä tänne takaisin tullaan ainaskin lomailemaan. 

Ruskanvärejä Tsahkaljärvellä

Syyskuussa ruska saapui Kilpisjärvelle ja tosi kauniina. Ajattelin jossain vaiheessa että tänne ei varmasti tule nättiä ruskaa vaan kaikki menee vaan ruskeaksi tai lehet vaan tipahtaa puista mutta toisin kävi. Joka paikka oli pullollaan värejä, oli keltaista, oranssia ja punaisen sävyjä.

Kävin ihastelemassa ruskaa Tsahkaljärvellä. Otin samalla vähän evästä mukaan. Tsahkaljärvelle päästyä etsin sopivan paikan jossa eväät syödä. Sopivan tasainen kivi löytyi missä oli mukava istuskella ja ihastella maisemaa ja sen eri sävyjä. Tässäpä teillekkin muutama kuva ruskansävyistä.

Yhden yön telttaretki

Pikkusisko tuli käymään Kilpisjärvellä kylästelemässä ja kun oli nättejä ilmoja lupaillut joten aattelimme lähteä yhdeksi yöksi telttailemaan. Kohteeksi valitsin Ailakkajärven koska sinne ei ole kovin pitkä matka ja siinä olisi tupa vieressä jos yöt kävisi liian kylmiksi. Itselläni kun oli vain kesämakuupussi. Eli kovin kylmiä öitä ei kärsisi olla että tarkenisi yön nukkua ulkona. Lähdimme aamupäivästä Ailakkalahdesta kävelemään kohti Ailakkajärveä. Alussa joka suuntaan lähtee polkuja mutta kun kävelee lahden reunaa pitkin nii pääsee oikealle reitille. Reittiä ei ole merkitty mitenkään mutta välillä saa kävellä paksulla polulla ja joissain kohdissa polku häviää mutta gepsistä on helppo tarkistaa että suunta on oikea. 

Ailakkalahdelta alkaa pikkuhiljaa nousu kohti Ailakkajärveä. Nousua on miltei koko matkalta veden otto paikkojakaan ei matkalla ollu ku vain yksi leveämpi ja hyvin voimakkaasti virtaava puro. Pääsi kävelemään paljain jaloin kylmässä tunturipurossa. Mukavasti se virkisti jalkoja kun vaelluskengät on lämpiminä päivinä aika tukalat. Pikkuhiljaa alkoi järvi näkymään. Minut yllätti se kuinka suuri järvi olikaan. 

Tuvan pihaan päästyämme aloimme etsimään sopivaa paikkaa teltalle. Löysimme sen jonkun matkan päästä tuvasta. Aloimme pystyttämään telttaa ihan järkyttävän kovassa tuulessa. Onneksi oli pikkusisko mukana yksin siitä pystytyksestä ei olisi varmaankaan tullut yhtään mitään. Minun neuvoilla teltta saatiin pystyyn. Itseäni jännitti kovasti kuinka teltta kestäisi kovan tuulen mutta hyvin se kesti. Olihan tuo teltta jo kokenut monet reissut ja ollut ties missä ukkos- ja syysmyrskyissä.

Illalla alkoi muitakin kanssa liikkujia ilmestymään kaksi naista majoittua tupaan. Iltapalaa syödessämme saimme ihastella hienoa aurongonlaskua harmi vaan että otin siitä kuvia puhelimellani. Pikkuhiljaa kömmimme teltan suojiin. Vähän aikaa höpöteltyämme aloimme yöpuulle. 

Heräsin puolen yön aikoihin kun kuulin että porukkaa käveli telttamme ohi. Nukahdin uudestaan mutta heräsin sitten että minulla oli kylmä. Sisko nukku tyytyväisenä talvimakuupussissaan. Laitoin teltasta tuuletus rakoja kiinni että sitä kautta meidän lämpö ei karkaisi ulos. Pikkuhiljaa alkoi teltassa lämpenemään ja kiskasin takin vielä makuupussin päälleni peitoksi. Yöllä ei varmaan ollut  lämpöasteita ulkona kuin joku pari kolme astetta. 

Aamulla heräsimme nättiin auringonpaisteeseen. Yön aikana oli pihapiiriin ilmestynyt viisi telttaa. Naiset tuvasta tekivät lähtöä kohti Ailakkalahtea meidän vielä aamupalaa syödessämme. Muistakin teltoista alkoi porukkaa kömpiä ulos. Vaihdoimme heidän kanssa muutaman sanan ja keräsimme varusteet kasaan ja aloimme suuntaamaan pikku hiljaa kohti Ailakkalahtea ja autoa. 

Ailakkajärven tuvan piiri näytti olevan suosittu paikka. Vieraskirjan mukaan vierailijoita oli ollut kesän alusta joka päivä. Jopa talven ajalla näkyi olevan kovasti päivä- sekä yövierailijoita. Ehkä tähän vaikuttaa se että reitti on lyhyt noin vähän päälle 7 kilometriä suuntaansa. Reitti on myös yllättävän vähä kivinen mikä tällä alueella on aika harvinaista. 

Hengen ja Sledo

Heinäkuussa helteet tuli tänne pohjoiseenkin ja minulla oli vapaapäivä. Olin suunnitellu että joku päivä kun olisi hyvä sää haluaisin käydä Norjassa retkeilemässä. Ja paikaksi valikoitui Hengen ja Sledo Skibotnissa. 

Aamupäivästä eväsreppu autoon Kilpiksellä ja auton keula kohti Skibotn. Auto jätettiin parkkiin Olderelvin leirintäalueelle. 

En oikein ollut ottanut paikasta mitään selvää joten oli täysin yllätys mitä siellä voisi tulla vastaan. Leirintäalueelta alkoi kova nousu urakka. Ensin noustiin  ja saavuimmekin kauniille putoukselle jossa oli Hengenin käyntikirja. Ihasteltiin sitä hetken ja samalla hengähdettiin koska nousu alkoi tuntumaan jaloissa ja olihan sitä kuumakin siinä heinäkuisessa helteessä.

Hetken levähdettyämme jatkoimme taas matkaa oli vähän tasasempaa maastoa pitkin kosteikkojen laitoja. Sääskiä ja paarmoja oli riesaksi asti. Sitten taas polku lähti nousemaan jyrkästi ylös. Nousimme ylös välillä levähdellen ja maisemia ihastellen.

 Vuorotellen nousimme rinnettä norjalaisen pariskunnan kanssa välillä toisemme ohitellen kun taukoja pidimme vuorotellen. Jotain huumoria he naureskellen heittivät meille mutta en ymmärtänyt oikein koska norjankielen taitoni eivät ole oikein hyvät. 

Sledolle päästyämme maisemat olivat oikein nätit. Ja sieltä näkyi hyvin merelle ja Lyngenin vuonoon.

Koko reissun ajan odotin näkiskö lampaita koska niistä oli kylteissä mainittu. Niitä näkyi Sledolla oikein viisi kappaletta. Arastellen he meidät kiersivät kauempaa. 

Sledolle matkaa Olderelvin leirintäalueelta tulee noin 6.5 kilometriä edestakaisin. Aikaa meni paljon menomatkalla mutta paluumatka sujui joutuisan nopeasti alamäkeen. 

Lulledalenin kukat

Monesti kun olen ajanut Norjaan mökille nii monesti on tullut bongattua tienvarresta kyltti Lulledalen. Nyt ja vihdoin kun kesän tukikohtana on Kilpisjärvi niin tänne oli mukavan lyhyt matka ja sinnehän piti päästä katsomaan mitä siellä on. 

Kahmin jo etukäteen informaatiota paikasta. Lulledalen on metsäpolku Skibotn laaksossa ja alueella esitellään erilaisia siellä kasvavia kukkalajeja. Alueella kasvaa myöskin paljon erilaisia orkideoita ja senkin vuoksi käymisen arvoinen paikka.

 Lulledalenissa oli mukava kävellä kun maasto oli vaihtelevaa. Välillä kiivettiin vuoren rinteellä, sitten hetken kuluttua oltiinkin puron varrella jonka jälkeen yhtäkkiä oltiinkin synkässä metsässä.  Alueella myöskin esitellään jonkin verran alueen historiasta ja eläimistä on myös informaatioita kylteissä polun varrella. Reitti ei ole kovin pitkä vain 2,5 kilometriä ja se kiertää mukavasti renkaan joten uutta nähtävää on koko ajan. Alueella on myös laavu lähellä kierroksen alku ja loppupistettä. 

Eväsretki Saanajärvelle

Kylmänä kesäkuisena päivänä kävin päiväretkellä ja suunnaksi otin Saanajärven luoteispäässä sijaitsevan kodan. Aloitin matkani Kilpisjärven kylällä sijaitsevan kaupan takaa olevalta polulta. Polku lähtee nousemaan kylältä pikkuhiljaa kohti Tsahkaljärveä. Järvelle saavuttaessa ei mennäkkään sillan yli vaan jatketaan sen ohi menevää polkua. Polku myötäilee mukavasti järven ranta viivaa kunnes se lähtee nousemaan kohti Saanan juurta. 

Saanajärven kodalle päästyämme aloin ihastelemaan maisemia samalla kuin M kantoi puita liiteristä kodalle. En ole ennnen käynyt Saanan takana joten oli mukava ihailla Saana-tunturia eri suunnasta käsin. 

Saanajärven yli vaan tuli kylmä viima joten lähdin M:n seuraksi sytyttelemään nuotiota ja samalla sai hieman lämmitellä kodan suojassa. Evääksi paistoimme makkaraa ja söimme nektrariinia. Jälkkäriksi oli kaakaota ja kaurakeksiä. 

On mukava istua nuotiolla vapaapäivänä ja kuunnella kuinka puut nuotiossa rätisee ja välillä poksahtelee. Myös tuuli tuivertaa ulkona ja senkin äänen kuulee nuotion äänen lisäksi. Eipä ole parempaa rentoutumis tapaa kuin istua nuotion valaisemassa kodassa kuunnellen ääniä. 

Pikku hiljaa alettiin pakkailla tavaroita ja tekemään lähtöä takaisin kylälle. Ulkona oli kylmä kun tuuli ja joutui lähtemään kodan lämmöstä. Takasi meno matkalla ihailimme maisemia ja muutama kuva tuli räpsästyä. 

Matkaa kylältä Saanajärven kodalle kertyy vähän alle 8 kilometriä edes takaisin. Hieno paikka tänne kyllä ehdottomasti joskus pitää päästä uudestaan. Olisi mukava käydä talvellakin lumikengillä tai kelkalla. Hiihtäminenkin voisi olla mukava vaihtoehto kevät talvella kun hanget kantaa.