Saanan valloitus

Norjan reissullamme oli myös tavoitteena käydä Saana tunturin päällä. Tästä olen jo muutaman vuoden haaveillut mutta koskaan siihen ei ole aikaa ollut. 

Aloitimme valloitus urakkamme puolilta päivin ja ilma ei ollut aurinkoinen mutta Saanan laki näkyi ja se riitti meille. Matkaa aloituspisteeltä tulee jotain 4 kilometriä suuntaansa eli yhteensä 8 kilometrin matka. 

Saana kohoaa 1029 metriä merenpinnasta mutta Kilpisjärven pinnalta se kohoaa noin 556 metriä. Suurin nousu tapahtuu alussa ja siinä kohdalla on portaat. Aika suosittu paikka selvästikin ihmisiä näkyi koko ajan. 

Ylhäältä näkymät oli henkeäsalpaavat. Hyvällä säällä täältä näkee kauas joka suuntaan mutta nyt oli liian pilvistä ja näkymät rajoittui Kilpisjärveen ja Mallaan. 

Alhaalla lähtiessämme oli lämmintä jotain 13 astetta muistaakseni ja tyyntä. Ylös päästessämme tuuli pohjoisesta navakasti ja lämpöasteita oli vain viisi. Varmaan palelti niitä jotka oli liikkeellä vain ohuilla trikoohousuilla ja t-paidoilla. Ylhäällä tuulen tuivertaessa aattelin kuinka kovasti Saana tunturi Kilpisjärven kylää suojaakin pohjoisen tuulelta. 

Lakea käveltyämme jonkin aikaa alkoi tulemaan epätoivon tunteita. Missä se huippu on ja kuinka pitkä matka sinne oikein vielä on. Tuntui siltä että olisimme kävelleet ikuisuuden ja ainakin enemmän kuin 4 kilometriä. Ehkäpä tähän tunteeseen vaikutti vielä se että vähään aikaan emme olleet nähneet enään mitään maisemia ja matka tuntui siksi pitkältä. Mutta jonkun ajan päästä korkeinkohta alkoikin häämöttää. 

Saanan korkeimmalle kohdalle päästyämme näkyvyys alkoi olla enään vain muutamassa metrissä. Pikaisesti kuvat otettuamme lähdimme miehen kanssa tallustelemaan alaspäin tihkusateessa.

Takaisin meno matkalla maisemia vielä hieman näkyi ja ihastelimme niitä hetken eväsleipiä syödessämme. 

Tänne on vielä päästävä aurinkoisella kelillä maisemia ihastelemaan.

Rovijoen putous

Käytiin Norjan reissullamme ihastelemassa Rovijoen putousta. Täällä on pitäny monta kertaa käydä aina se on jäänyt tekemättä koska olen huomaamattani ajanut paikan ohitse. Harmi vaan että näin kauniille putoukselle ei ole mitään kylttiä tien laidassa. Norjasta päin tullessa putouksen huomaa jo ennen levikettä, mutta Suomesta päin tullessa sitä ei näe. 

Rovijoen putous myös Morsiushuntuna tunnettu putous sijaitsee Kilpisjärven ja Skibotonin välisellä tie osuudella. Rovijoki alittaa tien ja putous onkin heti levikkeen vieressä. Putouksella on korkeutta noin 28 metriä. 

Polkua alaspäin kävellessä tulee kyltti joka varoittaa sortumavaarasta, mutta enemmän metsän puolella meni selvästi vasta tallattu uusi polku. Sitä pitkin kävelimme alas katsomaan putousta.

 Alas ei muita ihmisiä tullut kaikki katsoi putousta vain ylhäältä päin. Olisko kyseinen varoitus kyltti pelottanut muita menemään alas. 

Putous oli alhaalta käsin kaunis ja nyt ymmärrän mistä se on saanut Morsiushuntu nimensä. Putous oli täysin morsiushunnun muotoinen ja vesi laskeutui kalliota myöten valkoisen värisenä. 

Kolmen valtakunnan vaellus 2

Kolmannen vaelluspäivän aamuna heräsin ajoissa. Herätin miehenkin ja laitoimme aamupalaa. Sää oli taas sumuinen ja mitään ei nähnyt. Päätimme odottaa sumun hälvenemistä ja laitoimme uudestaan nukkumaan. Heräsin muutaman tunnin päästä siihen että teltassa oli aika kuuma. Teltasta kömmittyäni ulos huomasin että aurinko paistaa ulkona. Herätin taas miehen uudestaan ja pakkasimme tavarat ja jatkoimme matkaa. 

Yöpymispaikaltamme jatkoimme matkaa Kuohkimajärven autiotuvan suuntaan. Mukavaa maastoa jossa oli paljon puroja. Söimme lounaan ennen kuin reitti laskeutuu alas ja saimme ihailla maisemia syödessämme lounasta.

 Norjan tuntureiden suuntaan katseltuani totesin miehelle että nuo näyttää ihan ukkospilviltä että meidän tuurilla taas tulee ukkonen. Mies vaan naureskeli. Jokusen kilometrin jatkettuamme matkaa ukkonen jyrähteli ja juurikin siellä Norjan puolella. Kiristimme kävely tahtia että pääsisimme ukkosen alta tunturi ylängöltä alas. Mielessäni toivoin että ei kastuttaisi. 

Kuohkimajärven tupaa lähestyessämme oli laiva tuonut matkailijoita Kilpisjärveltä kolmen valtakunnan rajapyykille kuvaamaan. Siellä ne poseerasi kameralle samalla kun Norjan puolelta oli lipumassa ukkosmyräkkä. Toivottavasti eivät kastuneet kovin pahasti laivalle kävellessä.

Tälläkään kertaa emme kastuneet. Teltan saimme pystyyn ennen ukkosmyräkkää. Aikamoista tuuria säiden suhteen. Ruoan laitoimme suosiolla tuvassa koska ulkona tuli vettä ennätyksellisen paljon koko Kuohkimajärven tuvan pihapiiri oli tulvan vallassa. Rinkat kastu meilläkin maapuolelta vaikka olimme siinä harjanteen päällä. Voin kuvitella kuinka niillä kastu varusteet jotka oli siinä harjanteen alla. Menimme nukkumaan sateessa mutta hetken kuluttua mies herätti minut, koska ulkona oli nätti sää. Kävin kuvaamassa kolmen valtakunnan rajapyykin sillä välin ku mies teki meille kuumat juomat. 

Seuraavana aamuna heräsimme pilvisessä säässä. Missä ne säätiedotuksen lupaamat auringonpaisteet oli. Matka jatkui Kuohkimajärveltä Goldahytan kautta Mallajávrrin suuntaan. Goldahytalla alkoi sataa vettä jatkoimme matkaa jossain kohtaa meidän piti kääntyä pois polulta ja alkaa kävellä kohti Mallajavrria mutta kun lähdimme kävelemään huomasimme olevamme jo väärällä puolella jokea. Hautasimme suunnitelmat järville menoon myös siksi että se oli sumun peitossa ja joessa vesi oli korkeammalla kuin normaalisti sateiden takia. Päätimme jatkaa Gappohytalle kuivaamaan tavaroita. 

Ennen Gappohyttaa on mielenkiintoinen ylityspaikka jossa toisella puolella on syviä hiidenkirnuja. Emme lähteneet sitä ylittämään tämmöisessä vesisateessa jossa kallionpinta on liukas. Päätimme kävellä jokea ylöspäin ja huomasimmekin yhdessä kohtaa matalemman kohdan josta pääsee yli. Yli kahlottuamme huomasin että muutaman kymmenen metrin päässä olisi ollut silta, mutta en sitä sillon ylityshetkellä muistanut. Kylläpä nauratti asia vaikka olimmekin likomärkiä ja väsyneitä.

Gappohytalla olikin porukkaa vanhemmassa mökissä oli 7 hengen norjalaisporukka ja uudemmassa pari suomalaista. Onneksi valitsimme Gappohytan koska sinne päästessämme olimme kastuneet ihan läpi märäksi ja oli mukava päästä kuivamaan vaatteita. Meidän jälkeen tuli vielä suomalaispariskunta jotka päättivät yöpyä koiranomistajille tarkoitetussa mökissä. 

Viimeisenä päivänä sää oli aurinkoinen. Oli mukava vaeltaa edes yhden päivän ajan että näemme ympärillä olevat huiput.

Alaspäin vaeltaessamme puurajan tuntumassa on niin sanottu koulumökki jota emme mennessämme nähneet. Sitä ihmettelimmekin kovasti sillon että missä se on, koska se sijaitsee polun lähellä. Takaisin tulo matkallamme näimmekin sen ja aloimme vaan nauramaan. Koska kyseinen mökki oli muutaman metrin päässä polusta mutta oli se sumu vissiin ollut niin kova ettemme olleet sitä nähny. Tästä hauskaa kerrottavaa saimmekin kotia. 

Vaellus kesti yhteensä 5 päivää ja 4 yötä. Kilometrejä tuli noin 63 jos laskuissa ollaan pysytty mukana. Säät ei meitä tällä reissulla suosinu mutta seuraavalla kerralla sitten.  

Kolmen valtakunnan vaellus 1

Vihdoinkin kotiuduttu Norjan reissulta. Kahden viikon reissu Norjaan venyikin hieman yli kolmen viikon mittaiseksi kun halusin lähteä vielä kahden viikon lomailun päätteeksi Lofooteille äitini ja isäpuoleni kanssa. Mikäs siinä kauniita maisemia kolmisen viikkoa ihailtuani olisin voinut jäädä sinne vielä vaikka kuinka pitkäksi aikaa. 

Ensin lähdimme heinäkuun lopulla miehen kanssa 5 päiväksi vaeltamaan. Vaeltamisesta oli unelmoitu pitkään, monta vuotta. Nyt vihdoin ja viimein molemmilla oli vapaata yhtäaikaa. Pitkään ja hartaasti pohdittuamme kohdetta, päädyimme lähtemään Norjaan tuntureille. 

Suunniteltiin kulkevamme reitin  Signaldalen-Gappohytta-Pältsa-Kuohkimajärvi-Mallajávrrit-Signaldalen. 

Maanantaina heinäkuun lopulla lähdettiin kävelemään ylös tunturiin hyvin sumuisessa säässä kohti Gappohyttaa. Muutama kilometri ennen Gappohyttaa alkoi sumu hieman hälvetä, mutta tuntureita ei paljoa näkynyt. 

Gappohytalle päästyämme majoituimme vanhempaan tupaan. Uudessa tuvassa oli majoituneena norjalainen pariskunta. Enempää tulioita illan aikana ei ollut joten saimme koko ison tuvan itsellemme käyttöön. Tutkiskelimme hieman tuvan maastoa ja kävimme katselemassa minne päin meidän polku lähtee seuraavana päivänä. Pilvetkin hieman repeilivät joten Barraskin hieman pilkisti pilvien takaa. Harmi vaan ettei huippu näkynyt. 

Seuraavana aamuna heräsin aikaisten ja totesin että ulkona oli tosi paksu sumu. Hyvä jos tuvan pihapiirissä toista mökkiä näkyi. Päätimme odottaa sumun hälvenemistä ja sitä saimmekin odotella puolille päivin. Seuraavaksi suunnaksemme otimme Pältsastuganin. Suurimman osan matkasta saimmekin kävellä harjulla, jota jatkui silmän kantamattomiin. Harjanteella kävellessämme paistoi ensimmäisen kerran aurinkokin ja kuumahan siinä paahteessa tuli.

Pältsastuganille saapuessamme päätimme jatkaa vielä matkaa Kuohkimajärven suuntaan, koska Pältsastuganilla yöpyminen oli maksullista ja käteistä ei mukana ollutkaan. Karttaa tutkailtuamme päätimme kävellä Ruovddásvággejavrille mutta sinne päästyämme koko järven ympäristö oli jotain kosteaa rämeikköä. 

Joten karttaa uudestaan katsottuamme huomasimme että yhden nousun ja laskun jälkeen olisi toinen järvi. Joten lähdimme viimeiseen nousuun sinne väsynein jaloin. Nousun aikana kuulimme kuinka ukkonen jyrähteli Pältsastuganin suunnalla. Just kun olimme päässeet ylös katsoin taakseni oliko ukkonen tulossa meidän suuntaamme. Juuri silloin salama iski edelliselle nyppylälle josta olimme jokunen aika sitten laskeutunut rämeikköjärvelle. Tokasin miehelle että nyt kiireesti kohti seuraavaa paikkaa ja tässä vaiheessa voinkin sanoa ettei väsyneistä jaloista ollut tietoakaan. 

Järvelle päästyämme aloimme silmäillä telttapaikkaa ukkosen jytistessä tasaiseen tahtiin. Aika kivikkoinen paikka oli mutta löysin tasaisen paikan teltalle ja teimme varmaan teltan pystytyksen ennätyksen. Mies haki äkkiä vettä viereisestä purosta jotta saisimme valmistaa ruokaa kun minä nostin tavaroita telttaan. Just kun olimme saaneet tavarat suojaan taivas repesi ja vettä tuli kaatamalla. 

Ruokaa nauttiessamme alkoi yhtäkkiä tuulla kovasti ja ukkosen jyrinä vain voimistui. Huomasimme jo aiemmin että Kilpisjärven suunnastakin oli tulossa ukkospilvi ja olimme sattuneet kahden pilven kohtaamispaikalle. Tuuli oli melkoinen se riepotteli telttaa minä pietin teltasta kiinni ettei se lähe tai tuuli katkaise tai väännä telttakeppejä ja toivoimme että se ei hajoaisi. Narut teltassa löystyi tuulen voimasta ja kävimme niitä välillä kiristämässä. Onneksi ukkoskuuro oli nopeasti ohi ja pääsimme nukkumaan.

 Aika jännittävä kokemus oli. En ole ikinä joutunut tunturissa ukkosta kohtaamaan. Kyllä sitä tuollasen kokemuksen jälkeen kunnioittaa luonnonvoimaa. 

Sini