Vihdoinkin kotiuduttu Norjan reissulta. Kahden viikon reissu Norjaan venyikin hieman yli kolmen viikon mittaiseksi kun halusin lähteä vielä kahden viikon lomailun päätteeksi Lofooteille äitini ja isäpuoleni kanssa. Mikäs siinä kauniita maisemia kolmisen viikkoa ihailtuani olisin voinut jäädä sinne vielä vaikka kuinka pitkäksi aikaa.
Ensin lähdimme heinäkuun lopulla miehen kanssa 5 päiväksi vaeltamaan. Vaeltamisesta oli unelmoitu pitkään, monta vuotta. Nyt vihdoin ja viimein molemmilla oli vapaata yhtäaikaa. Pitkään ja hartaasti pohdittuamme kohdetta, päädyimme lähtemään Norjaan tuntureille.
Suunniteltiin kulkevamme reitin Signaldalen-Gappohytta-Pältsa-Kuohkimajärvi-Mallajávrrit-Signaldalen.
Maanantaina heinäkuun lopulla lähdettiin kävelemään ylös tunturiin hyvin sumuisessa säässä kohti Gappohyttaa. Muutama kilometri ennen Gappohyttaa alkoi sumu hieman hälvetä, mutta tuntureita ei paljoa näkynyt.
Gappohytalle päästyämme majoituimme vanhempaan tupaan. Uudessa tuvassa oli majoituneena norjalainen pariskunta. Enempää tulioita illan aikana ei ollut joten saimme koko ison tuvan itsellemme käyttöön. Tutkiskelimme hieman tuvan maastoa ja kävimme katselemassa minne päin meidän polku lähtee seuraavana päivänä. Pilvetkin hieman repeilivät joten Barraskin hieman pilkisti pilvien takaa. Harmi vaan ettei huippu näkynyt.
Seuraavana aamuna heräsin aikaisten ja totesin että ulkona oli tosi paksu sumu. Hyvä jos tuvan pihapiirissä toista mökkiä näkyi. Päätimme odottaa sumun hälvenemistä ja sitä saimmekin odotella puolille päivin. Seuraavaksi suunnaksemme otimme Pältsastuganin. Suurimman osan matkasta saimmekin kävellä harjulla, jota jatkui silmän kantamattomiin. Harjanteella kävellessämme paistoi ensimmäisen kerran aurinkokin ja kuumahan siinä paahteessa tuli.
Pältsastuganille saapuessamme päätimme jatkaa vielä matkaa Kuohkimajärven suuntaan, koska Pältsastuganilla yöpyminen oli maksullista ja käteistä ei mukana ollutkaan. Karttaa tutkailtuamme päätimme kävellä Ruovddásvággejavrille mutta sinne päästyämme koko järven ympäristö oli jotain kosteaa rämeikköä.
Joten karttaa uudestaan katsottuamme huomasimme että yhden nousun ja laskun jälkeen olisi toinen järvi. Joten lähdimme viimeiseen nousuun sinne väsynein jaloin. Nousun aikana kuulimme kuinka ukkonen jyrähteli Pältsastuganin suunnalla. Just kun olimme päässeet ylös katsoin taakseni oliko ukkonen tulossa meidän suuntaamme. Juuri silloin salama iski edelliselle nyppylälle josta olimme jokunen aika sitten laskeutunut rämeikköjärvelle. Tokasin miehelle että nyt kiireesti kohti seuraavaa paikkaa ja tässä vaiheessa voinkin sanoa ettei väsyneistä jaloista ollut tietoakaan.
Järvelle päästyämme aloimme silmäillä telttapaikkaa ukkosen jytistessä tasaiseen tahtiin. Aika kivikkoinen paikka oli mutta löysin tasaisen paikan teltalle ja teimme varmaan teltan pystytyksen ennätyksen. Mies haki äkkiä vettä viereisestä purosta jotta saisimme valmistaa ruokaa kun minä nostin tavaroita telttaan. Just kun olimme saaneet tavarat suojaan taivas repesi ja vettä tuli kaatamalla.
Ruokaa nauttiessamme alkoi yhtäkkiä tuulla kovasti ja ukkosen jyrinä vain voimistui. Huomasimme jo aiemmin että Kilpisjärven suunnastakin oli tulossa ukkospilvi ja olimme sattuneet kahden pilven kohtaamispaikalle. Tuuli oli melkoinen se riepotteli telttaa minä pietin teltasta kiinni ettei se lähe tai tuuli katkaise tai väännä telttakeppejä ja toivoimme että se ei hajoaisi. Narut teltassa löystyi tuulen voimasta ja kävimme niitä välillä kiristämässä. Onneksi ukkoskuuro oli nopeasti ohi ja pääsimme nukkumaan.
Aika jännittävä kokemus oli. En ole ikinä joutunut tunturissa ukkosta kohtaamaan. Kyllä sitä tuollasen kokemuksen jälkeen kunnioittaa luonnonvoimaa.
Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti