keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän revontulet

Eipä ole tullut pitkään aikaan tänne kirjoiteltua johtuen työkiireistä. Lokakuu meni pohjoisessa työskennellessä ja marraskuussa ei ole tapahtunut kummempia kuin että pääsin safari yritykseen töihin talveksi. 

Itsenäisyyspäivä meni töissä ja kotia tullessa kävin ulkoiluttaan koiria tuossa kodin lähellä olevalla suolla. Suolla ollessa alkoi tulla revontulia taivaalle ja melkein koko taivas täyttyi tulista. Joten juoksu jalkaa kotia hakemaan kamera ja äkkiä kuvailemaan. Linnan juhlatkin jäi minulta katsomatta revontulten takia. Joten tässäpä muutama revontuli kuva. 






Revontulia näkyi pitkiä kaistaleita ja spiraaleita joissakin näkyi vihreän lisäksi hieman punaista sävyä. Harmi että hienoimmat kuvat spiraalin muotoisista tulista oli tärähtäneitä koska olin unohtanut laittaa kamerasta viiveen päälle kun painaa laukaisu nappia. Pitäisi ehkä hankkia se ''kaukosäädin'' kameralle koska minulle on käynyt tämä sama virhe niin monta kertaa. 

Sini