Auringon valoa etsimässä

Marraskuu lähenee jo loppuaan, kohta onkin jo joulukuu. Rovaniemen korkeudellakin päivät alkaa lyhenemään, päivänvaloa täällä on enään 3 tuntia ja 19 minuuttia. Tämän takia ulkona liikkumiseni ovat vähentyneet koska ei sitä kiinnosta lähteä minnekkään pimeään metsään kävelemään. Onneksi olen ollut marraskuussa työpaikalla kursseilla ja siellä on päässyt ulos nauttimaan luonnosta. Kelkallakin on jo ajettu ja pilkkimässäkin kävimme. 

Kotiin aurinkokaan ei enään paljoa paista mitä vähän puiden takaa välillä vilahtaa. Täten en ole päässyt auringonvalosta nauttimaan. Yhtenä päivänä päätin kiivetä Tottorakalle sinnehän aurinko paistaa koska se on niin korkealla. Oli mukava nauttia vaaran päältä auringosta ja en ollut ainoa joka oli samalla asialla liikenteessä. 

Tottorakalta maisemat olivat kauniit. Puut oli valkoisena kuurasta ja auringonvalo sai ne kiiltelemään. Sen näkymän kun olis saanu kuvaan ikuistettua mutta ei. Onneksi se näky on tänne omaan mieleen sentään piirtynyt. 

On tässä pimeydessä muutama hyvä puoli esimerkiksi revontulia näkee jo aikaisten illalla ja kotona voi jo heti iltapäivällä rentoutua kynttilöiden valossa. 

Ensimmäinen kunnon pakkasyö

Eilen kävin kuvaamassa revontulia kun niitä oli luvattu. Täällä Rovaniemen korkeudella on jo ainakin viikon mittari pysyny koko ajan pakkasella josko se talvi nyt sitten alkais. Viime yönä oli ensimmäinen kunnon pakkanen meillä mittari laski -16 asteeseen. Mutta aamulla jo oli hieman lämmenny -12 astetta enään. Revontulia näky ja ne oli nopealiikkeisiä. En kerenny kovin pimeälle paikalle vaan tuonne lähisuolle jonne valosaastetta tulee ja kuunpuolikaskin möllötti taivaalla valasten. 

Kuvausreissulla varpaita palelti ja kotia päästessä sauna oli jo lämmenny joten pääsin lämmittelemään saunan puolelle. Talvella on parasta kun ulkona on pakkasta ja sitten pääset kotiin tullessa suoraan saunomaan. Puusaunahan se olis ollu kaikkein paras vaihtoehto mutta nyt oli pakko tyytyä sähkökiukaaseen. 

Syksyiset maisemat

Olin viikon lomalla Etelä-Suomessa. Enpä muista millon olisin viimeksi käynyt Kuopiota etelämmässä. Lappeenrannassa oli vielä osassa puissa lehtiä ja joka puolella loisti syksynvärit. Mukavaa vaihtelua koska Rovaniemellä on ollut jo ainakin kuukauden tasasen harmaata ja pimeää. Lehdetkin puista on jo tippunut aikaa sitten, joten missään ei ole enää mitään väriä. Täällä odottelenkin jo malttamattomana lumen tuloa että ulkona vähän kirkastuisi maisemat.

Revontulikauden ensimmäiset kuvat

Viime keskiviikkona oli luvattu tosi voimakkaita revontulia, mutta arvatenkin Rovaniemi ja sen lähiseutu oli verhoutunut paksuun sumuun. Olin jo luovuttamassa revontulien näkyvyyden suhteen. 

Illalla telkkua katsoessani ja saunan lämpenemistä odotellessani päätin varmuuden vuoksi vilkasta ulos toivoessani samalla että niitä revontulia näkyisi. Ulos ovesta kurkatessani taivas olikin kirkas ja revontulet liikkuivat nopeasti taivaalla. Juoksin äkkiä hakemaan kameraa ja telinettä. Ja muutaman minuutin päästä olinkin takapihalla kuvaamassa. 

Revontulet näkyivät hyvin vaikkakin katuvaloista valosaastetta taivaalle tulikin ja täysi kuukin möllötti taivaalla. Paremmat olosuhteethan kuvaukselle olisivat olleet pimeämmässä paikassa. Mutta siihen ei tällä kertaa aikaa riittänyt koska muutaman kuvan jälkeen revontulet hävisivät ja taivas peittyi pilveen. 

Valmistautumista revontuli kauteen

Revontuli kausi on jo alkanut myös täällä Rovaniemen korkeudellakin iltojen ja yön pimetessä. Yhtään revontulea en ole vielä päässyt kuvaamaan, koska aina kun olisi ollut aikaa kuvata on ollut pilvistä, revontulia ei vain sinä iltana ole ollut tai sitten väsymys on voittanut ja taivas on loimunnut kun olen ollut tyytyväisesti lämpimän peiton alla nukkumassa. 

 No olen kummiskin kuvannut pari kertaa yötaivasta mökillä ja huomasin että minulla on vissiin kamerassa jotain häikkää. Joissakin kuvissa on muutama punainen tai sininen pixeli samassa kohdassa ja ne tulee vain esiin kun kuvaa pimeässä isommilla ISO arvoilla. Luultavasti vika on kennossa ja olen yrittänyt selvittää josko siihen olisi korjausmenetelmää. Vai voisikohan kameran sisällä olla pölyä tai jotain roskaa. No sentään viime vuonna ostettu kameran jalusta toimi moitteettomasti. Vielä kun kamerakin saatais kuntoon. 

Paraksen huiputus

Lofoottien reissun jälkeen suunnitelmissa oli valloittaa Paras-tunturi. Ilma oli hieman pilvinen mutta Paraksen huippu näkyi joten päätimme lähteä päätä huimaavalle matkalle. Korkeanpaikan kammoisena mietin mitenköhän tulisin matkasta selviytymään. 

Paras eli Bárras on korkeudeltaan 1914 metriä merenpinnasta Rognlista korkeus eroa olisi siis noin 1814 metriä. Aloitimme nousun kohti Parasta aamusesta ja lähdimme kapuamaan tunturiin Parasdalenissa menevää mönkijäuraa pitkin. Jossain vaiheessa reitti erkanee mönkijäuralta pois. Siitä alkaa tasainen nousu Parastunturin jyrkimmän osuuden juurelle. 

Korkeanpaikan kammoni ei tässä vaiheessa vielä haitannut minua pystyin ihastelemaan maisemia. Viimeisen osion nousu on jyrkkä ja kivinen. Tuntu välillä että pikemminkin on kontallaan vaikka seisoi. Paraksen rinteiltä on komeat näkymät Kilpisjärven suuntaan ja Ruotsin puolelle. Ihastelin maisemia ja viime vaelluksella kulkemat reitit nyt näkyi hyvin. 

Paraksen laen päälle noustessa minua alkoi jo korkeanpaikan kammo haitata koska laki on kapea ja toisella puolella on jyrkkä pudotus. Uteliaana ihmisenä piti tietenkin kiusata itseäni välillä katsomalla sinne suuntaan. Matkaa oli enää vain muutama metri. Jostain kummasta keräsin rohkeuteni ja konttaamalla pääsin laen päälle ja kirjoittamaan nimen vieraskirjaan. Koko ajan laen päällä en pystynyt rentoutumaan saatikka katsomaan Signaldalenin laakson suuntaan kunnolla muutakuin kurkistelemalla välillä. Ihastelin siis näkymiä Kilpisjärven suuntaan. 

Alaspäin matka sujui joutuvasti mitä nyt vähän alussa joutui irto kiviä varomaan. Porojakin näkyi muutaman yksilön lauma. Katselimme kuinka akuinen poro ajoi poronvasaa takaa jonkun matkaa kunnes vasa juoksikin vahingossa puron uomaan ja toinen poro sai sen kiinni. Opettikohan tässä poro vasalleensa kuinka pitää juosta petoeläimiä karkuun. 

 Paluu matkalla törmäsimme kahteen suomalaiseen mieheen jotka olivat Parasta yrittäneet huiputtaa parikymmentä vuotta takaperin, mutta silloin se oli jäänyt lumisateen takia yritykseksi. Nyt he olivat uusinta yrityksellä ja toivottavasti pääsivät huipulle asti. 

Paraksen huiputus oli mahtava kokemus tästäkin olen haaveillut jo niin kauan kuin muistan joten nyt sekin on koettu. Aikaa meillä meni huiputukseen noin 10 tuntia taukoineen. Ehkäpä joku kesä otetaan uusiksi ja ehkäpä silloin uskaltaisin ihailla Signaldalenin puolen maisemiakin. 

Lofootit

Langöyan saaren jälkeen saavuimme vihdoin ja viimeinen Lofooteille. Otimme lautan Melbusta Fiskeböliin ja jatkoimme matkaa autolla pitkin Lofootien saaria. Ajoimme ensin Svolväriin jossa yövyimme Svolvärin kylässä olevalla Svinöyan saarella. Kaunis saari suosittelen käymään siellä on paljon vanhoja rakennuksia. 

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaamme kierrellen ympäri Lofoottia. Borgen kylässä kävimme viikinkimuseossa. Viimeinen yömypispaikkamme sijaitsi Lofoottien kärjessä Å:n kylässä tai no eihän se virallisesti ole kärki mutta siihen loppuu maantie. Å.n kylässä on mahtava leipomo jossa valmistetaan leipää ja pullaa vuonna 1844 valmistuneessa uunissa. 

Lofoottien saaret ovat kyllä käymisen arvoinen paikka kapeat tiet mutkittelevat pitkin rannikkoja vuoria kierrellen. Ja vuoret kohoavat äkki jyrkkinä merestä, enpä muista missään muualla Norjassa olevan tämmöisiä maisemia. Saarella on myös paljon vanhoja kapeita ja pitkiä tunneleita. 

Auringonlasku Andenesissa

Andenesiin saavuttiin illalla viimeisellä lautalla. Ajoimme Andenesissa sijaitsevalle leirintäalueelle yöksi. Telttaa pystyttäessä huomasin että ihmiset kerääntyä rannalle. Joten itsekkin lähdin katsomaan rannalle mitä siellä näkyy, kaunis auringonlaskuhan siellä oli juuri alkamaisillaan. Joten juoksu jalkaa takaisin autolle kameraa hakemaan. Kerta kaikkiaan auringonlasku oli henkeä salpaava. Ja kaikki ihmiset oli kerääntyny sitä ihastelemaan kameroineen. Tässäpä teillekkin muutama kuva kauniista auringonlaskusta. 

Lauttamatka Andøyalle

Senjan saarelta otettiin lautta Andöyan saarelle. Maanteitse matka olisi ollut pitkä. Tämä kyseinen lautta liikennöi vain kesällä ja hinnat oli sen mukaiset. Henkilöauto ja 3 matkustajaa maksoi vähän yli 1000 Norjan kruunua eli vähän päälle 100 euroa, mutta jos olis lähteny maanteitä pitkin kiertämään pelkkiin bensoihin olisi mennyt tuommoinen summa. Voin vain arvailla kuinka kalliiksi lauttamatka tuli asuntoautolla liikkuville. 

Lautoilla on mukava matkustaa mutta Suomessa ei oikein ole lauttoja. Lautoilta pääsee ihastelemaan maisemia mereltä käsin. Ensimmäinen lauttamatka minulle isolla avomerellä. Lautta keinui kovastikkin aallokossa vaikka tuulta ei ollut kuin pikkuisen niin kuin aina merellä on. Kävelykin oli kuin olisi jossain humalatilassa ollut. Lauttamatka kesti 4 tuntia ja sen ajan ihastelin maisemia yläkannelta. Taskuun olin autosta ottanut vain pikkukameran. Harmikseni en ollut älynnyt ottaa järjestelmäkameraa mukaan ja sitä ei saanut sieltä enää jälkeen päin koska autokannen ovi lukittiin matkan ajaksi.