keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Pieni Karhunkierros

Viime Lauantaina olimme miehen kanssa sopineet että lähtisimme käymään kiertämässä Pienen Karhunkierroksen. Joten hurautimme autolla Rovaniemeltä Kuusamon Juumaan, josta kierros alkaa. 

Pieni Karhunkierros on noin 12 kilometriä pitkä rengasreitti. Meillä sen kävelyyn kesti vähän yli 5 tuntia. Osa ajasta meni myös kahteen taukoon, kuvaamiseen ja maisemien ihasteluun. 

Pienen Karhunkierroksen varrella on ainakin kolme riippusiltaa, joten reitin kokonaisudessa kiertävällä ei voi olla ainakaan pahaa pelkoa riippusiltoja kohtaan. Itselläni ainakin ensimmäinen silta hieman jännitti koska pelkään korkeita paikkoja, mutta pystyin kummiskin riippusillat ylittämään. 

Kiersimme Pienen Karhunkierroksen siten että Myllykoskelta lähdimme kohti Pyöreäälampea ja Kallioporttia. Tällöin meidän ei tarvinnut nousta ylös Kallioportin 252 porrasta vaan saimme laskeutua portaita pitkin alas. 



Myllykoskella oli paljon kanssa retkeilijöitä kuvailemassa ja ihailemassa kuohuja ja kaunista Myllytupaa. Myllykosken ylittävää riippusiltaa kävellessä huomasimme myös koskenlaskijoita, hurjalta näytti kyyti. Itsekin olen kerran päässyt kokeilemaan koskenlaskua Torniojoen Kukkolankoskella. 



Pyöreälampi oli mukavan rauhallinen paikka teki mieli jäädä sinne yöksi. Mielessäni kirosin miksi en ollut ottanut yöpymisvarusteita mukaan. Ehkä seuraavalla kerralla. 



Pyöreälammelta vähän matkaa eteenpäin löytyi pikkulampi jossa oli kaksi saarta isommalla saarella kasvoi paljon tupasvillaa. Polun varrella näkyi myös hillankukkia.




Kallioportilta oli komeat näkymät. Hetken maisemia ihasteltuamme jatkoimme matkaa laskeutumalla alas 252 porrasta. Alaslaskeutuessamme alkoi satelemaan vettä, oikein sellasta tihkua joka kastelee joka paikan.




Pikkuisen ennen Harrisuvannon laavua liittyy Karhunkierros Pieneen Karhunkierrokseen joten näitä kylttejä tuli matkanvarrella jonkin verran kunnes reitit eroavat taas toisistaan jonkin verran Siilastuvan jälkeen.


Harrisuvannolla pitelimme sadetta ja teimme kantarellikeitot lounaaksi. Laavulta näkyy jo seuraava riippusilta.





Harrisuvannon riippusillan toisessa päässä maassa ruokaa etsien kipitteli lintu. En muista erilintujen nimiä mutta aattelin tämän olevan jonkin moinen rastas. Kotona internettiä tutkiessa tämä olisi Laulurastas. 


Hetken aikaa käveltyä bongasimme toisen pienemmän linnun. Tätäkään en tunnistanut. Enkä internetistäkään löytänyt vastausta. 



Vattumutkassa pysähdyimme vielä ihastelemaan Kitkajokea.



Siilastuvan lähellä sijaitsevalle nuotiopaikalle pysähdyimme syömään päivällistä. Sen jälkeen kurkkasimme Siilastuvan sisälle. Oikein mukava autiotupa sinne olikin pari vaeltajaa jäänyt yöpymään. Tämän jälkeen kävimme vielä ihastelemassa Jyrävää. 



Myllytuvalle taas tultuamme vielä pikaisesti kävimme kurkkaamasa Myllykoskea ja kuvan otin tuvasta nyt kun tuvan pihapiirissä oli rauhallisempaa kuin päivemmällä. 


Autolle tultaessa voimat oli ihan loppu. Ajoimme vielä Kemijärven kautta kotia kun Rovaniemi-Posio-Kuusamo reitillä oli niin paljon tietöitä hidastamassa matkaa. 

Kemijärvellä pysähdyimme vielä huoltoasemalla ostamassa sämpylät iltapalaksi. Kyllä varmaan huoltsikalla ihmettelivät kävelytyyliämme kun jalat oli autossa istumisen takia menny ihan tönkkiin.

Sini

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kuopion Vuorilampi

Lähdin viikonlopun viettoon Kuopioon siskon luokse. Yhtenä päivänä halusin käydä kävelyllä Vuorilammella. Viime kesänä kävin siellä ensimmäisen kerran mutta nyt halusin käydä uudestaan ja tällä kertaa muistin ottaa kamerankin mukaan. 

Neulamäen polkuja kävellessä sai huomata että muitakin oli lähtenyt sunnuntai päivän viettoon luontoon rentoutumaan. 















Tällä kertaa kiersimme Vuorilammen Neulamäen asuinalueen puoleista puolta. Neulamäen alueen metsät ovat minusta tosi kauniita, välillä tuntuu ihan kuin keiju- , peikkometsässä olisi. 

Kesän suunnitelmissa näyttäisi nyt toteutuvan vihdoinkin viikon mittainen vaellus. Kohdetta ei olla vielä päätetty ollaan kahden vaiheilla mentäiskö Norjaan vai Saariselälle UKK-puistoon.

 Myöskin ajatus lyhyemmästä reissusta ennen pidempää reissua on kutkutellu mielessä, jossa kävisimme testaamassa varusteiden kanssa kuinka pitkiä päivä matkoja jaksamme kävellä.

Sini